Noniin. Tämä viikko on mennyt pellossa eläen, reissussa, vanhempieni luona. Koiria on vaan liikuteltu, ei sen kummemmin kouluteltu. Normaalia hihnalenkkiä ja perjantaina metsää kera erään rodesiankoiran ja käppänän. Muuten kivaa mut käppänällä juoksu juuri loppunut, joten käskyä "Pöysti ei pane" joutui käyttämään eräänkin kerran. Ja loppuviimeksi meinasi naisesta tulla taisto. Mäykky vs. rhodesia; epistä sanon minä! Sentään huomattiin että Tyynellä toimii nenä, kahdesti piilouduin äänettä sen jäädessä tutkailemaan jotain tosi jännää, ja molemmilla kerroilla kun jännät oli tutkittu, juoksi suorinta tietä minun luokseni. Monen tunnin automatkat hoidettiin tyylillä molempien koirien osalta. Hermoilematta ja nukkuen.

Tänään oli sitten "kenraaliharjoitus" pääsiässunnuntaina olevaan Lappeenrannan näyttelyyn; kennelkerhon järjestämä match show. Ihan huikean paljon koiria paikalla olikin, pieniäkin päälle neljäkymmentä! Tyyne jäi kotiin, Pöystin ja lapset pakkasin mukaan. Halleluja sille leikkikentälle joka torin vieressä sijaitsee!! Nimittäin nelisen tuntia kesti tuo reissu. Vähän sydämentykytyksiä aiheutti se, ettei leikkari ihan tuohon torille näy, mutta kävelykadulla kun oltiin, uskalsin lapset jättää, välillä käyden moikkaamassa. Mutta asiaan, eli koiriin. Pienten koirien luokka oli luonnollisesti viimeisenä, joten sitä sitten odoteltiin pitkään. Toisaalta hyvä, sillä tätä odottamista pitää Pöystin kanssa paljon harjoitellakin. Siitä alkaa kuulua varsin ikäviä ääniä, kun se tylsistyy. Eikä sen pieniin aivoihin mahdu, että vaikka ympärillä olisi sata koiraa, ei välttämättä silti pääse leikkimään. Se kun leikkisi ihan kaikkien kanssa. 

Keli oli mitä mainioin, ja minä tyttö se nautiskelin odotuksestakin, mikäs siinä oli ollessa auringonpaisteessa lämpimässä. Kehässä koira toimi hienosti, eniten hienosti, etenkin jos vertaa siihen meidän ensimmäiseen näyttelyyn, jossa vedin sitä perässä, ja jossa se ei osannut seisoa... Liikettä löytyi ja seisominenkin sujui, ja niinpä päihitimmekin parimme saaden punaisen nauhan. Meitä punaisen nauhan koiria olikin sitten parisenkymmentä, ja uusintakehästä poistuimme kotimatkalle. Minä äärettömän tyytyväisenä, sillä koira KÄYTTÄYTYI. Ainoastaan siinä isossa porukassa olisi vähän vähempikin vauhti riittänyt, mutta malttoi sentään ravata eikä käynyt laukkaamaan tai muuten poukkoilemaan.

Kotona Tyyne oli sitten jättänyt vähän noottia siitä, mitä tykkää yksinolosta eli isot pissat löytyivät rappukäytävän kokolattiamatolta... Tuttua juttua ajalta, jolloin meillä oli vain Tyynekoira. Eipä sen ole tarvinnutkaan tuntikausia olla yksinään, kun aina on Pöysti ollut kaverina. Tasapuolisuuden vuoksi sitten Pöke jäi kotiin kun Tyyne pääsi ajelulle mummia virpomaan, tämä sujui onneksi molempien osalta ilman sotkuja. 

Keväthaaveena aidattu piha!