Ihka ensimmäinen kirjoitus tähän blogiin. Vähän taustaa löytyy jo tuolta sivussa olevasta linkistä, ja lisäksi laitan molemmista koirista vielä paremmat esittelyt omille sivuilleen. Nyt kerron vain, mitä Pöysti jo osaa, miten treenaamme ja mihin ehkä pyrimme sikäli kuin rahkeet - minulla ja koiralla - riittävät. Tyyne on ennemminkin lenkkikaveri ja seuralainen, ihan yksinkertaisia tokoliikkeitä treenataan kotona aktivoimiseksi ja aivojumpaksi.

Pöystin kanssa olemme käyneet yhdessä näyttelyssä, joka oli pienehkö ryhmänäyttely Parkanossa. Sinne mentiin vähän "soitellen sotaan", ja tuloksena taisi olla aikamoista sokkihoitoa sekä koiralle että esittäjälle. Vaikka saaliina oli EH, mikä on mielestäni kelpo suoritus, etenkin kun kyseessä oli sekä minun että koiran ensimmäinen näyttely, totesin, että treenin tarpeessa ollaan.

Meidän kylän näyttelykoulutusten ollessa talvitauolla, uskaltauduimme toko-kentälle. Totesin, että kotioloissa kohtuullisen kuulolla oleva, vaikkakin jokseenkin harvakseltaan treenailtu koira, katosi kontaktista tyystin ja minä muutuin ilmaksi. Muutenkin ensimmäiset kuukaudet minulle oli riittänyt, että koira käyttäytyi ihmisiksi kotona sekä lenkillä, mitään hirveän vahvaa kontaktia siis ei oltu edes harjoiteltukaan. Kotioloissa hyväksi testatut namit maistuivatkin sonnalta.

Tästä viksuuntuneena otettiin käyttöön järeämmät aseet eli paremmat namit ja lähes jokapäiväiset treenituokiot; lenkin päälle muutama minuutti kerrallaan perusasentoa, maahan menoa, lyhyitä paikallaan oloja. Nämä jo luistavatkin, ja ovat mitä ilmeisimmin jo edellisen sijoituskodin ajalta tuttua juttua, mutta seuraamisesta uhkaa muodostua ongelma. Koira on muuten erittäin elämäniloinen, vilkas ja vauhdikas, mutta sana "seuraa" aiheuttaa totaalisen muutoksen. Luulin, että kyse oli vain koulutuskentän hajumaailmasta, kun Pöysti laahusti tuskallisen hitaasti täysin perässävedettävänä nenä maassa, mutta sama toistui myös kotona sekä pihassa että sisällä, paitsi että nenän ei tarvinnut hyvien hajujen puuttuessa olla maassa. Tämä onkin nyt sitten treenauskohteemme numero yksi; seuraaminen on KIVAA, ei ankeaa! 

Tänään piti olla sitten se talvitauolla ollut näyttelykoulutus, ja pakkasin paistetut maksat, juustonpalaset ja koiran autoon. Vähän ihmetytti se valtaisa hulina, mikä paikalla vallitsi ja hetken ihmettelyn päästä selvisikin, että näyttelykoulutus oli tältä päivältä peruttu ja hallilla olikin agilitykisat. Eipä hätiä mitiä, mentiin sitten katsomoon istumaan ja harjoittelemaan odottamista hulinassa. Erittäin ylpeä olinkin taas koirastani, kun se hulinasta huolimatta muisti pyydettäessä huomata minut oikeastaan ihan poikkeuksetta, ja palkinnotkin olivat sitten ruhtinaallisia. Kotiin lähtiessä otettiin ihan pienenpieni seuraamistreeni parkkipaikalla ja kotona sisällä juoksua ja seisomista kera näyttelyhihnan ja lyhyt paikallaanolo sekä luoksetulo, ihan siedettävällä menestyksellä. Mammakoiraakin sitten hetken istuttelin ihan tasapuolisuuden nimissä.

Tavoitteena minulla olisi perustottelevainen koira, ehkä jopa siinä määrin, että pääsisimme vielä joskus agilitynkin alkeita treenaamaan. Pöysti nimittäin on ketterä kuin kissa ja myöskin tosi nopea. Kiva olisi myös pärjätä näyttelyissä hieman tuota EH:ta paremmin, koiran rakennetta en voi muuttaa, mutta voin tehdä parhaani sen eteen, että se esiintyisi edukseen. Ja kunhan lumista päästään, haluan ehdottomasti lähteä kokeilemaan jälkeä! Se on minullekin täysin uusi juttu, joten toivon löytäväni jonkun, joka siitä voisi hieman opastaa.

Illalla treenaillaan sitten fyysisesti muutaman kilometrin hölkällä. Ja ehkäpä saunahullu Pöysti pääsee hetkeksi löylyihinkin, vettä tiukasti karttavan Tyynen odotellessa ulkopuolella.