Aloitetaan hyvistä. Oltiin sunnuntaina Pöystin kanssa Lappeenrannan kv-näyttelyssä. Ainoana nuorten luokan uroksena saatiin arvosteluksi ERI ja lisäksi SA, ja sanallinen arvostelu oli tosi hyvä. Lisään sen tuonne omaan osastoonsa piakkoin. Poika esiintyi todella hienosti ja liikkui hyvin KUNNES paras uros-kehässä ensin seisoessa alkoi täristä kuin olisi palellut, liikkuminen meni ihan ok, mutta sitten taas seisominen oli ihan kamala paikka. Siellä ei sitten pärjättykään (mikä oli kyllä ilman noita tärinöitäkin odotettavissa, ottaen huomioon meidän kokemuksen ja sen, millaisia koiria oli vastassa), ja poistuttiin hyvillä mielin aurinkoiseen säähän kohti kotia. Olen todella ylpeä hyvin käyttäytyvästä, kauniista koirastani.

Tärinän syynä taisi olla väsymys, nimittäin näyttelyä edeltävänä yönä meillä ei kukaan nukkunut, johtuen niistä huonoista uutisista, jotka kerron nyt. Tyyne ja Pöysti olivat meillä lauantaina pihassa kiinni meidän tehdessä pihahommia, ja mieheni lähti käväisemään välillä asioilla. Ilmeisesti minä olin kuitenkin solminut narut turhan löysälle, kun auton lähtiessä tempaisi Tyyne itsensä irti, ja vaikka juoksin perään ja huusin, ei koira totellut tai mies kuullut, ja liian hidaskin olin, ja Tyyne jäi auton molempien pyörien alle mieheni lähtiessä liikkeelle peruutettuaan pihasta ajotielle. Näin sen muutaman metrin päästä, ja kun kuulin koiran kiljumisen ja näin sen kiemurtelevan asvaltilla, oli ensimmäinen ajatukseni, että kenet saan nopeasti päästämään sen kärsimyksistään. Saimme koiran nostettua tieltä pois ja kädet täristen aloin tavoitella päivystävää eläinlääkäriä, joka löytyi lähikunnasta vartin ajomatkan päästä.

Lähdimme ajamaan sinne, koira jo rauhoittuneena mutta silminnähden kipeänä. Kuulostelin koko matkan koira sylissäni; verta ei juurikaan tullut missään vaiheessa, hengitys oli syvää ja tasaista, ehkä saisimme sittenkin pitää rakkaan tyttömme vielä luonamme. Koira sai nestetipan ja todella vahvaa kipulääkettä suoneen, sydämestä ja keuhkoista ei löytynyt mitään vikaa, oikeaa etujalkaa aristi kovin ja siitä löytyikin haava, joka sidottiin. Saimme mukaan antibiootteja ja kipulääkettä, ja kehotuksen soittaa tarvittaessa seuraavana päivänä sunnuntain päivystävälle, jolla olisi myös röntgenlaitteet käytössään.

Tassun arkominen vain paheni kipulääkkeen vaikutuksen heiketessä. Päätimme aamulla lähteä käymään näyttelyssä, kun kipulääke vaikutti hyvin, koira ymmärsi olla kauniisti aloillaan eikä riekkua ja vaikutti yleisvoinniltaan tilanteeseen nähden voivan oikein hyvin. Juoma ei oikein maistunut muuten, mutta kun turvotettujen nappuloiden ja koiranmakkaran muussasi, sai lisäksi laittaa vettä vaikka useamman desin ja kaikki upposi. Niinpä siis totesin, ettei muutaman tunnin yksin olo heilauta Tyyneä suuntaan tai toiseen, ja toinen olikin varmaan vaan hyvillään, kun sai rauhassa levätä. 

Kuitenkin kun palasimme jo aamupäivän aikana takaisin, päätin soittaa vielä päivystävälle, sillä mielestämme jalka arkoi muualtakin, kuin vaan tassun haavan kohdalta. Oikeasta etujalasta löytyikin sitten kyynernivelen murtuma, ja toiselta puolelta alaleukaa myös. Leuan murtuma ei vaadi erityishoitoa, kuonosidettä / kankaista kuonokoppaa voisi pitää, jos se olisi tarpeen, mutta Tyyne pitää muutenkin suunsa aina kiinni, niin sitä ei tarvita. Jalka lastoitettiin ja mahdollisesti myöhemmin leikataan, soitan huomenna aamulla eläinlääkärille ja kysyn, mitä mieltä luuleikkauksiin erikoistunut lekuri mahdollisesti on.

Saimme onneksi pikaisesti näyttelyhäkin lainaan, sillä lepo on nyt tosi tärkeää, ja meidän kuljetuskoppi on ihan liian pieni, jotta Tyyne voisi olla siinä koko ajan. Häkin ulkopuolella sitä on mahdoton pitää, paitsi jos eristää Pöystin johonkin muuhun tilaan, se kun ei ymmärrä, ettei kaverin kanssa voi nyt leikkiä. Onneksi se parin päivän vinkumisen ja haukkumisen jälkeen on nyt tajunnut tilanteen ja lopettanut kiukuttelun, sillä se alkoi olla melkolailla hermoja raastavaa.

Tyyne nukkuu aika paljon, mutta hereillä ollessaan on juuri niin paljon oma, iloinen itsensä kuin tässä tilanteessa voi olla. Heiluttaa häntää nähdessään ihmisiä, kääntää mahan rapsutettavaksi, kun joku tulee silittelemään ja nauttii herkkuruuista ja erityishuomiosta. Tyynellä oli onneksi enkelit mukanaan, vaikka ensin näytti todella pahalta, niin nyt uskallan jo varovasti toivoa, että neiti vielä saadaan kuntoon.